torstai, 3. joulukuuta 2009

all the best moments

Onpahan taas tapahtunut.. meinaan sen verran että oon Suomessa! Eli tästä tulee viimeinen postaus tähän blogiin.. aupairblogi jää nyt siis vain muistuttamaan kuukausista, viikoista ja päivistä Englannin ihmeellisessä maailmassa.
Eilinen, eli lähtöpäivä, oli todella tunnerikas. Aamusta jo itketti kun piti kaksi lasta hyvästellä kun lähtivät kouluun. Sitten kun minut vietiin juna-asemalle niin itkettiin vielä enempi kun piti hostäiti ja kaksi muuta lasta hyvästellä. Itku oli herkässä koko junamatkan lentokentälle, puhumattakaan siitä hetkestä kun kone nousi ilmaan. Myös laskeutuminen Suomeen oli todella tunnerikasta, kyyneliä piti pidättää. Mutta nyt tosiaan yksi elämänvaihe on ohi ja elämä Suomessa ja kotona alkaa tästä hetkestä taas :)

Mutta nyt laitan vielä vähän kuvia parilta viimeseltä viikolta, mm. kakku joka ostettiin I:n kanssa yhtenä viikonloppuna. Enjoy!




Kyllä, tiikerikakku! Tescon laatua, hintaa kakulla oli mukavat £3,20! Oli hieman pettymys maun suhteen, mutta kyllähän tuota söi hieman :)


Eräänä päivänä kun tein ruokaa, sain pienen tontun salaattia tekemään! <3>






Ja kävihän se samainen tonttu myös sylissä vähän päivän mittaan.. ja allekirjoittaneellekin löytyi tonttulakki, joka tosin oli tarkoitettu puolet pienemmälle päälle, mutta eipä se menoa haitannut, paitsi loppupuolella jolloin hattu ei ollut enää lähelläkään päätä! :)


Meidän joulukuusi :')



Eikö tämä ole jo vähän liioittelua marraskuun lopussa? Kuvat siis ihan meidän läheltä, kahden eri asunnon jouluvalot.. brittiläisittäin!

Mutta nyt tosiaan, siirryn toisen vanhan blogin pariin tästä eteenpäin. Kysymällä saa myös sen osoitteen jos joku vielä haluaa seurailla meikäläisen elämää, sitä villiä ja vapaata nuoruutta ;) Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille, ADIOS!

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips, olen jonkun verran seurannut sun blogia ja olis kiva lukee sun kuulumisia jatkossakin vaikken sua sen paremmin tunnekaan. Olis kiva kuulla kuinka sun elämä Suomessa on jatkunut yms. Saisinko toisen blogin osoitteen vaikka sähköpostilla vaikkei me tunnetakaan? (h_n@netti.fi)