torstai, 9. heinäkuuta 2009

pisaroina muistot putoilee

Otsikko viime päivien kulutetummasta biisistä; Hausmylly - Ikävä lokakuu

Ei tässä ole mitään erikoista oikein tapahtunut, mutta ajattelin nyt vain kirjoittaa aikani kuluksi jotain ja lisäillä parin viime päivän kuvia :)
Lontoon kuvia odottelen edelleen, joten päivitän niitäkin sitten myöhemmin!

Oltiin eilen poikien kanssa puistossa ja vaikka sää oli mitä kamalin niin hyvin me saatiin siellä silti aikaa tapettua!



Oltiin myös tänään puistossa. Ja tällä kertaa meitä oli kaikki neljä lasta + minä. Sää oli taas aika kammottava, mutta kyllä se aurinko sieltä vielä takaisin tulee, uskokaa tai älkää!

ilmeellä tytöt, ilmeellä!




Suomi-loma lähenee aina vain, niin minulla kuin lapsilla ja voi että sitä päivää odotetaan kun päästään lentokoneeseen (tosin lapset lähtee eri päivänä kuin minä, mutta silti)!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
Löysin blogisi Demin kautta ja luin juttujasi läpi ja vaikuttaa, että sinulla on ollut kaiken kaikkiaan aika mukavaa Englannissa :) Olen itse suunnitellut lähteväni au pairiksi Englantiin ensi vuoden alussa. Jännittää jo nyt, varsinkin kielitaitoni takia, mutta olen nyt kovin yrittänyt lisätä kielitaitoani kuuntelemalla englannin kielistä radiokanavaa, lukemalla kirjoja ja netistä artikkeleita englannin kielellä. Alkupuolella blogiasi kirjoitit pakkaamisestasi. Sinulla siis on mukana kaksi matkalaukkua ja vielä käsimatkatavaralaukku? Ilmoititko lentoyhtiölle etukäteen ylimääräisestä laukustasi? Tietääkseni yleensä saa olla mukana vain 20kg matkatavaraa, johon sisältyy 5kg käsimatkatavarat? Olen aika ummikko näissä asioissa, sillä olen vain kerran elämässäni ollut lentokoneessa :D Muutenkin lentokenttä on jo minulle melko vieras alue, mietinkin miten tulen pärjäämään yksin lentokentällä kun hetki on käsillä.

T. Erica

aurinkosi kirjoitti...

Moikka!

Joo, mulla on loppujen lopuksi ollut tosi mukavat puoli vuotta täällä. Tottakai on ollut vastoinkäymisiä, vähän koti-ikävää ja muuta, mutta hyvin niistäkin on selvitty; onneksi on keksitty tietokone ja puhelimet :)

Oma kielitaitonihan ei ollut tänne tullessa mitenkään hyvä, ymmärsin hyvin mitä mulle sanotaan tai mitä luen, mutta se puhuminen tuotti ongelmia. En uskaltanut alkuun avata suutani ollenkaan kun se ääntäminen on aina vähän niin ja näin. Mutta puoli vuotta _suomalaisessa_ perheessä on tehnyt ihmeitä mun kielitaidolle; uskallan avata suuni enkä välitä jos lausun jonkun sanan väärin, kunhan saan asiani sanottua.

Kyllä, otin mukaani kaksi matkalaukkua ja yhden käsimatkatavaran, enkä ilmoittanut lentoyhtiölle ylimääräisestä laukusta. Tiesin joutuvani maksamaan, mutta en välittänyt kun tavarat eivät mahtuneet yhteen laukkuun. Ja maksoin siis ylimääräistä 100e, ja siitäkin sain ensin 100e alennusta; alkuperäinen hinta oli 200e (10/kg ja mulla oli 20kg ylimääräistä).

Helsingin lentokenttä on tosi helppo! Se on suht pieni ja tosi selvät opasteet joten siellä ei voi kyllä eksyä. Toinen juttu onkin Heathrow:n kenttä; se on iso, mutta usko tai älä, tosi selvät opasteet. Tosin siellä joutuu pitkiä matkoja kävelemään ensin lentokoneesta ulos passintarkastukseen, sieltä matkatavaroiden luo, sieltä kokonaan ulos.. mutta minäkin selvisin hyvin! Olin tosiaan silloin tänne tullessa ensimmäistä kertaa Heathrowlla ja olin aika ummikko, mutta kun muiden perässä menee niin ei voi eksyä :)

Tsemppiä perheen etsimiseen!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paljon vastauksesta! :) Muakin jännittää toi englannin kielen lausuminen. Jotenkin tuntuu, että mielessä ne osaa lausua, mutta sitten kun sanoo ne sanat ääneen niin se onkin ihan puuroa. Pitäisi kai mennä johonkin englannin puhekurssille :D
Piti muuten vielä kysyä, että tiedätkö mistä adaptereita saisi ostettua? Varmaankin ainakin lentokentältä..
Katselin eilen mielenkiinnosta lentojen hintoja ja järkytyin kuinka Finnair velottaa 600 euroa enemmän kuin halvemmat lentoyhtiöt.. ei sillä siis :D
T. Erica

Anonyymi kirjoitti...

Unohdimpa mainita, että tosi ihanaa kun laitat ruokareseptejäsi tänne! :)
Lähdit muuten matkaan tammikuussa, niin löytyikö sillon hyvin perheitä? Ajattelin vain, että nyt syksyllä varmaan eniten on perheitä aupparia etsimässä, mutta itsekin olen vasta tammikuussa menossa.
terkuin Erica

aurinkosi kirjoitti...

Kyllä se englanti sieltä tulee ulos kunhan sitä vain uskaltaa käyttää! Alkuun se saattaa omaan korvaan kuulostaa pelkältä sönkötykseltä mutta kyllä nämä aika hyvin ymmärtävät!

Lentokentiltä saa joo adaptereita, mutta niitä saa ihan isoista marketeistakin; itse ostin omani Prismasta.

Finnair ei aina veloita paljoa. Tänne tullessa maksoin pelkästä menosta sen 150e. Ja kun huhtikuussa kävin Suomessa, niin maksoin Finnairilla 138 puntaa meno-paluusta (n.150e). Ja nyt kun menen kuukaudeksi Suomeen kohta niin samaa luokkaa maksettiin kuin tuo edellinenkin.
Finnair veloittaa lyhyellä ajalla varatuista lennoista hulluna, mutta niillä on tosi hyviä tarjouksia. Ja itse ainakin mieluummin lennän mukavasti vähän kalliimmalla hinnalla kuin epämukavasti halvoilla hinnoilla. Eikö se niin mene että laatu maksaa :)
Tänne lentää tosiaan myös ne halpalentoyhtiöt; Ryanair lentää Tampereelta Stanstedin kentälle, Easyjet lentää Helsingistä Gatwickille jne. Mutta se on sitten eri asia että mihin päin Englantia menee että mikä on hyvä lentoyhtiö päämäärän mukaan.

Minä löysin tämän perheen syyskuussa 2008 ja tulin tänne tammikuussa 2009; ja kyllä niitä perheitä oli ihan mukavasti. Tottakai on enemmän perheitä juuri ennen kesää, tai kesän jälkeen (kesä-au pairit/ uuden lukukauden au pairit), mutta aupairworld on sellainen paikka että siellä etsitään ympäri maailmaa ja tosi hyvillä aloitusajoillakin. Ja ainahan kaikki on keskusteltavissa, jos löytyy joustava perhe :)

Anonyymi kirjoitti...

Sulta on hyvä kysellä kun siellä Englannissa asustelet, niin vaivaanpa taas sua :) Sellaista kyselisin tällä kertaa, että kun olen miettinyt riittääkö Englantiin talvellakin ulkona käytettäväksi tuulipuku vai pitäisikö ottaa mukaan toppapukukin? Monilla palstoilla toiset sanoo, että tuulipuvulla pärjää ja toiset sanoo ettei pärjää. Mitä mieltä sinä olet? Olen kyllä melkoinen vilukissa, eli ainakin villasukat tulee pakatuksi :D

T.Erica

aurinkosi kirjoitti...

Kysele ihmeessä mitä mieleen tulee, on mukava vastailla :)

Englannin säähän on mitä arvaamattomin! Mutta itse selvisin talven yli villakangastakilla, joskus oli päällä pelkkä t-paita ja huppari eikä tullut kylmä.
Ja minähän olin täällä silloin helmikuussa kun tuli ne kamalat lumimyrskyt.. silloin oli oikeasti kylmä! Joten kannattaa oikeasti varautua tämän maan säihin eri tavoin; jos mahdollista niin kannattaa ottaa paljon lämpimiä vaatteita. Ja tosiaan, tuuli on täällä kova (ja mitä lähemmäs merta menee niin sitä kovempaa se on) joten tuulta pitävät vaatteet on enemmän kuin järkeviä. Samoin vettä pitävät, täällä meinaan sataa :D

Villasukista voin sen verran sanoa, että ei välttämättä ole kovin tarpeelliset. Englantilaisissa taloissa on kokolattiamatot eikä kylmiä laattoja kuten esim. Ranskassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei! Mietin hetken keneltä voisin pyytää apua eräässä au pair asiassa ja tulit mieleeni, joten tässä tulee. Olen kirjoittamassa ensimmäistä sähköpostia eräälle perheelle ja nyt mietin vain, mitä ihmettä mun pitäisi siihen kirjoittaa? Ideoita? :D

T. Erica