Joo, minähän todellakin voin yrittää päivittää blogia useammin kuin nykyään.. ensin ajattelin että pistän itselleni tänne jonkun tavoitteen, että rupean päivittämään joka ilta tapahtumia ko. päivältä, mutta sitten tajusin että suuntaan keskiviikkona Barcelonaan ja se tietää 6 koneetonta päivää, eli paskaksi meni sekin suunnitelma! No, otetaan se mahdollisuuksien mukaan käyttöön sitten Barcelonan jälkeen!
Nyt kuitenkin vähän väliaikatietoja taas..
Viime keskiviikkona oltiin tosiaan Lontoossa, minä, Liinu, Liana ja Sanna. Liinulla oli koe-esiintyminen The Royal Ballet Schoolissa ja lähdettiin sitten tyttöporukalla sinne. Sää ei meitä suosinut, joten ei me loppujen lopuksi kauaa siellä viittitty olla. Sanna ja Liinu meni klo 12 sinne koululle kun minä ja Liana sitten suunnistettiin parin kaupan läpi McDonaldsiin syömään erittäin terveellistä lounasta :D Hieman ennen yhtä otettiin metro takaisin Covent Gardenille (älkää ikinä kävelkö siellä metroasemalla portaita ylös; niitä on lähemmäs 200 ja se on oikeasti tuskaa) ja siitä suunnistettiin takaisin koululle ja odoteltiin Sannaa ja Liinua.
Koululta otimme kaikki neljä suunnaksi Marble Archin ja minkäs muun kuin Primarkin. Itsellänihän oli silmien edessä vain tulevan lauantain Lontoon reissu joten minun mukaani ei mitään tarttunut tällä kertaa.
Sieltä otimme sitten suunnaksi Waterloon ja tultiin kotiin, oli mukavaa!
Ja lauantaina tosiaan suuntasin taas Lontooseen, ja tällä kertaa sää suosi enemmän kuin laki sallii! Oli kuuma, vielä kuumempi ja kuumin ilma ikinä. Ja hulluna ihmisiä joka paikassa, mutta silti rahaa sain kulumaan! Ja oikeasti, kaikki mitä ostin tuli kyllä tarpeeseen; elokuun häihin sain vihdoinkin ostettua vaatteet ja ostin tosiaan elämäni ensimmäiset legginssit (mustat, kuinkas ollakaan) ja kokopitkän mustan mekon, kuvitelkaa, minä ostin _mekon_! No, minkäs mahtaa kun häissä on pukeutumiskoodi johon em. asuste kuuluu.. ja sitä tosiaan on pakko käyttää useammankin kerran kuin vain silloin elokuussa.. oli meinaan sen verran hintava että sillä hinnalla olisin saanut Primarkilta kassillisen (turhaa) tavaraa! Ostin myös aivan ihanat punaiset avokkaat (joissa ei minun harmikseni ole kopisevia korkoja!) häitä varten, etten ole ihan mustissa! Ja Primarkilta löysin tosi söpön valkoisen juhlalaukun, eli YEY, oon valmis häihin! Vielä pitää odottaa että Suomeen suuntaan (tiedän muuten jo koska tuun, mutta te ette tiedäkään ;) ) ja pääsen kampaajalle (jonka äiti maksaa, ihana äiti <3) ja sitten oon oikeasti valmis häihin!
Ai niin, pitää vaan ilmoittaa morsiamelle vielä mun tulosta.. on ihan unohtunut! Voisinkin tämän jälkeen tosiaan panna sähköpostia, niin olisi sekin hoidettu pois alta, varsinkin kun ilmoittautumispäivä on kohta mennyt ohi, niin ehkä olisi ihan fiksua, hih!
Ja tänään taas (no, viilataan pilkkua, eilen, onhan kello meillä jo 20 yli puolenyön!) oli Juliuksella synttärijuhlat Community Centerissä. Lapsia oli tosi vähän, mutta oli silti ihan mukavaa. Oltiin tilattu sinne tosi hyvä taikuri ja se oli _oikeasti_ hyvä! Saisikohan sitä tilattua Suomeen kanssa, suomenkielisenä tottakai :D
Mutta jep, huomenna paluu arkeen kahden päivän ajaksi; lapsilla alkaa huomenna taas koulut ja nurseryt (tämä viikko oli half termia, eli lomaa) ja sitten keskiviikkona tosiaan suuntana Barcelona 6 pvän ajaksi! Eli pahoittelut nyt jo etten ole koneen ääressä 3.-9.6, mutta muistakaan vain että oon Espanjan auringon alla nauttimassa olosta ja rentoutumassa ja keräämässä voimia Suomen reissua varten.. mihin on onneksi vielä kivasti aikaa!
Palataan tutut ja tuntemattomat taas, tämä tyttö painuu sängyn pohjalle, vetää peiton korviin (en kyllä oikeasti vedä, on niin kuuma, mutta tää on vaan kuvaannollista!) ja ummistaa silmät! Joten, hyvää yötä maailma!
ps. pahoittelen _useita_ sulkuja!
maanantai, 1. kesäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti