sunnuntai, 22. maaliskuuta 2009

Olen tosi huono pitämään lupauksiani, tai siis ainakin tietyissä asioissa. Sellaisissa ns. virallisissa asioissa (ja lopulta _oikeasti_ tärkeissä) pidän kyllä sanani ja vähän enemmänkin, mutta kuten esim. tässä tapauksessa huomattiin, lupasin 10.3 että kirjoitan seuraavana päivänä tästä meidän alueesta, mutta enhän minä kirjoittanut.. 12 päivää meni niin että hujahti, hyvä että pysyi taas vauhdissa.
Muistakaahan ihmiset välillä patistaa meikäläistä kirjoittamaan, ettei tämä ihan jää, okei? :)

Mutta siis, voisin tosiaan mainita tästä meikäläisen alueesta. Eli kyseessähän on Surreyn kunnassa sijaitseva Camberley, joka on tuttu nimenomaan siitä, että täällä sijaitsee RMAS (Royal Military Academy Sandhurst). Eipä tuo taida kovin monelle mitään sanoa, mutta kyseessä on siis armeija, eli toisin sanoen näen päivittäin näitä "kurkkusalaatti"miehiä, ja voi että ne on ilo silmälle! Harva se aamu ovat juoksemassa rinkiä läheisellä nurmikkokentällä, joka on sattumoisin aika lähellä puistoa jossa me vietetään aikaamme, sattuneesta syystä tottakai ;)
Ja tiettyinä päivinä, tiettyinä kellonaikoina muutama vakiotyyppi tulee vastaan kultaisennoutajan kanssa, ja ovat kyllä iloksi silmälle! Eli näin ollen asiasta voin vain todeta, että en parempaan paikkaan olisi voinut päästä ;)
Ei mutta tosissaan, Sandhurstin upseerikoulutuskeskuksessa armeijan on käynyt esim. prinssi Harry!
Mutta jep, ei asiasta sen enempää, olkaa vain kateellisia!

Mitähän vielä.. eipä tässä ole mitään elämää kummempaa oikeastaan sattunut, eteenpäin mennään päivä kerrallaan, elätellen toki toiveita että jotkut päivät menisivät nopeammin kuin toiset, varsinkin tällä hetkellä toivon että ensi viikko menee nopeasti, meinaan taas on aika skandi-bileiden! Jep, ensi pe (27.3) mennään taas porukalla skandi-bileisiin, tälläkin kertaa Lontooseen, mutta paikkana toimii Zoo Bar ! Ja tosiaan toivon, että paikan nimi ei kerro kaikkea :D

Eipä minulla nyt tule sen enempää juttua, kun en taas muista että onko tässä sattunut viime päivinä jotain erikoista! Eli toistan itseäni, muistutelkaa meikäläistä kirjoittamaan useammin, ettei asiat unohdu!

1 kommenttia:

Selene kirjoitti...

Oon kylla kateellinen noista armeijan miehista :D