sunnuntai, 1. helmikuuta 2009

poliisille ei heru!

Mistähän sitä taas aloittaisi.. ehkäpä siitä, että tänään olin pyöräilemässä Lianan, Juliuksen ja Vilhon kanssa. Tai siis Liana ja Julius pyöräilivät ja minä työntelin Vilhoa omassa pienessä kolmipyöräisessään.
Suuntamme oli pikkupuisto, ja matkamme varrella meni poliisiauto pariin otteeseen ohitse, sama poliisiauto, samat poliisit. Virnuilivat lapsille ja iskivät minulle silmää.
Päästiin puistoon, ja meni hetki kun silmää iskevä poliisi oli siinä portilla ja sanoi haluavansa jutella. No, toki menin juttelemaan poliisille, olihan sillä univormu!

Herra kysyi, että onko nuo kaikki lapset minun. Kerroin että ei ole yksikään oma, että olen niiden au pair. Käytiin keskustelu siitä, että mistä päin olen ja kun kerroin olevani Suomesta, poliisi innostui! Rupesi kyselemään joulupukista (tässä vaiheessa mietin oikeasti että eikö sillä ole muuta tekemistä!) ja kerroin parhaani englanninkielentaidollani.
Lopulta tilanne päättyi siihen, että minulta kysyttiin että olenko täällä kauan. Kerroin että tarkkaa ajankohtaa en tiedä, ja sitten poliisi kysyi puhelinnumeroani ja kertoi että haluaisi viedä minut ajelulle poliisiautossa ja iski silmää.
Repesin nauramaan (vittumainen ämmä) ja totesin, että todennäköisesti vaimosi ei pitäisi siitä :D Ukolla meinaan oli sormus vasemmassa nimettömässä.. ilman sitä olisin ehdottomasti numeroni antanut (vaikka molemmat!) ja jättänyt lapset vaikka samantien sinne puistoon keskenään ja lähtenyt ajelulle (kyllä kai sillä olisi aikaa ollut jos sillä kerran oli aikaa kysellä joulupukista).
Eli näin meillä.

Olen naureskellut tuolle loppupäivän! Toivottavasti en törmää samaan kaveriin enää uudestaan! Niin ja tosiaan! Perjantainakin juttelin yhden poliisin kanssa. Oltiin Vilhon kanssa viety Julius nurseryyn ja kävelty vähän aikaa ja oltiin juuri menossa takapihan portista sisään, kun poliisi juoksi siihen meidän luo ja kysyi että onko tämä se ja se katu. Kerroin että ei, tämä on drifters drive. Sitten se kysyi, että missä se katu on mitä se etsi, mutta en osannut kertoa :( Ja meni hetki, kun kuulin poliisiauton pillien huudon. Tais olla joku iso situation menossa niillä, aika jännää.

Olen koko illan suunnitellut ensi viikonlopun Lontoon reissua! On paljon tekemistä jajaja, oon ihan innoissani! Olisipa jo ensi viikonloppu!
Sitä ennen tosin edessä on huominen Lontoon reissu! Harmittaa vain vietävästi, että tänään en päässyt lähtemään Lontooseen, kun minua tarvittiinkin täällä. Sen takia Sanna lupasi maksaa mun liput huomenna Lontooseen, kun tänään olin muksujen kanssa :)

1 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Oon täällä angstaillu, kun ei tule uusia postauksia, mutta asiaa vois tietenki auttaa jos kirjanmerkeissä ois etusivu eikä mikään tammikuun postaus :-D

Mutta joo täällä yks lukija, joka ei jaksa ilmottautua lukijaksi ja on laiska kommentoimaan!