päivääkään en vaihtaisi

Takana on sellainen ilta, että en kadu hetkeäkään sitä että olen Englannissa ja olen tässä perheessä au pairina ja saan oikeasti tutustua näihin ihmisiin. Palan halusta kuluttaa lisää ja lisää ja lisää päiviä näiden ihmisten kanssa, tutustua entistä enemmän ja oppia tuntemaan kaikki läpikotaisin. Ja ottaa haltuuni sen tiedon, että yhteydenpito jatkuu täältä poistumisenkin jälkeen. Tottakai se on sitten joskus helpompaa, kun ollaan kaikki Suomessa, mutta aina siihen asti.. täysillä eteenpäin ja kohti uusia tuulia!

--
Edelliseen postaukseen lisäinformaatiota; Eput jää näkemättä, keikka myytiin loppuun ennen kuin ehti kissaa sanoa, saatana. Voisivat pitää vaikka toisen keikan, kun kerran oli noin suosittu. Tyhmät suomalaiset lontoolaiset, jotka veivät kaikki liput :(

--
Pienimmästä tapauksesta on tullut ihan mahdoton! Eilen puri Juliusta nenästä kun nukkuivat samassa sängyssä päikkäreitä. Poika lähti vessaan jäähylle ja miettimään tekojaan ja sitten pyytämään anteeksi ja yrittämään taas nukkumista. No, eihän siitä mitään tullut, joten kävin hakemassa pennun ja pistin sen ulos rattaisiin nukkumaan.
Tänään taas sitten herra päätti, että minäpä heitän tällä kaukosäätimellä tuota isoveljeä, kun ei ole muutakaan tekemistä! Ja niin se myös heitti. Julius, raukka, itki aivan hulluna kun 2-vuotias veli viskaisi kaukosäätimen korvan viereen. Ja näin ollen Vilho-poika lähti TAAS vessaan jäähylle ja miettimään tekojaan. Pidin sille puhuttelun ja pistin sen pyytämään anteeksi Juliukselta, taas.
Sannalle kun kerroin asiasta, tämä yritti pitää pokkaansa ja sanoi että voi vain kuvitella tilanteen. Pojat siis leikkivät nätisti tätä ennen ja välillä kattelivat lastenohjelmia, jotka pyörivät taustalla. Minä juoksin keittiön ja olohuoneen väliä; yritin ruokaa tehdä ja lasten perään katella. Vilho taitaa sittenkin olla sen verran fiksu, että ymmärsi kattoa koska olin taas keittiössä ja sitten iskeä.
Sannalle totesin, että pitäisi oikeasti olla kaksi meikäläistä; toinen tekee toista ja toinen toista. Tai sitten vaihtoehtoisesti edes silmät selässä niin Vilhon tekojen kontrollointi olisi ehkä astetta helpompaa. Tai sitten ei.
Toisaalta minusta kyllä tuntuu, että ei herralla taida olla käsitystä siitä, että teki väärin vaikka sille kertoikin asiasta ja piti puhuttelun ja joutui jäähylle. Meinaan vain sitä, että muksun ollessa jäähyllä kuulin vessasta hyräilyä ja kun avasin oven, lapsi istui vessanpöntön päällä (kannet alhaalla) ja hyppyytti itseään ja hyräili jotain todella epämääräistä ja nauroi kun avasin oven. Kerroin sille, että tämä ei ole leikin asia että koitahan miettiä mitä teit, että noin ei saa tehdä.

Mutta tätä tänään, katsotaan mitä elämä tuo tullessaan huomenna.

ps. AINIIN, tein eilen pirun hyvää ruokaa! Paistoin kanaa ensin vähän aikaa pannulla, niin että ne palat sai vähän väriä pintaan. Leikkelin niitä vähän pienemmiksi, jotain 4cmX4cm tyyliä. Pistin ne sitten pellille, ja uuniin, asteita 170.
Keitin perunaa ja höyrytin pakasteporkkanoita ja tuoretta kukkakaalia voinokareen kera. Kanapalojen kypsyttyä uunissa, tein niille kermakastikkeen ja heitin vielä kukkakaalit ja porkkanat sinne kastikkeeseen, hetken mielijohteesta! Ja ai että mikä maku, aivan taivaallisen hyvää. Ja kaikkein ihaninta tässä on se, että ainoa mauste mitä laitoin, oli curry. Ei tippaakaan suolaa tai mitään muuta, mutta se voinokareella höyrystetty kukkakaali antoi sille kastikkeelle niiiiiiin hyvän maun, että ei olisi tarvittu edes sitä currya!